Pellekaija Pum esittää omatekemiä laulujaan. Ohjelmisto sisältää laajan
kirjon erilaisia rytmimusiikin lajeja. Sanoitukset huokuvat huumoria ja jutun
juurta pitkäksi aikaa. Hauskojen riimien välistä löytyy tiukkaa asiaakin.
Musisoinnin höysteenä tanssia, tarinaa, leikitystä, laulatusta, jekkuilua ja
hassuttelua ynnä muuta vuorovaikutteista hupia koko perheelle. Yhtye
sonnustautuu esityksiin asianmukaisesti eli iloisesti ja värikkäästi. Kaikkein
näyttävin ja värikkäin on tietysti eksoottinen Pellekaija Pum-lintu itse.
Ohjelmat soveltuvat kaiken ikäisille - lasten vanhempia ja isovanhempia
unohtamatta.
Duo on eräänlainen one-man-band sovellutus kahteen
pekkaan: Tirehtööri polkee bassorumpua ja hi-hattia laulamisen ja
kitaroinnin ohessa. Huuliharpulla ja kazoolla hoituvat soolot. Hanslankari
laulaa ja soittaa rytmisoittimia ja kazoota sekä leikittää, laulattaa,
jekkuilee ja tanssittaa. Duon voi tilata esiintymään päiväkotiin tai
alakouluun sekä erilaisiin lasten ja koko perheen tapahtumiin.
Show
sisältää vanhoja rakkaita hittejämme sekä uusia syksyllä 2013 ilmestyvän levyn
lauluja. Ohjelma sopii kaikkiin tilanteisiin. Iloista menoa rytmimusiikin ja
tanssin tiimellyksessä.
"...on
ilmassa ihmeellistä taikaa, elämme onnellista joulun aikaa..."
Omista pellekaijamaisista joululauluista koottu kanelintuoksuinen show. Joulun valmisteluun liittyvistä
reippaista aiheista leijutaan sujuvasti joulun vieton tunnelmiin. Lopuksi
lennetään Pellekaijan vauhdikkaisiin tanssihetkiin. Joulu-twistin ja -samban
kyydittäminä mennään aika ajoin vinhastikin. Lapset tietenkin pääsevät
osallistumaan leikkien, laulaen ja tanssien.

"Maikkarin" lasten ohjelmasarjoista tutuiksi tulleita lauluja,
joista
monet liittyvät lasten turvallisuuteen.
